Suomalainen glögiskumppa Glöet voitti kultaa Lontoossa järjestetyssä Women’s Wine & Spirits Awards-kilpailussa

Lontoossa järjestettävä Women’s Wine & Spirits Awards kilpailu on noussut viinialalla nopeasti yhdeksi alan arvostetuimmista kilpailuista. Viiniala on perinteisesti hyvin miesvaltainen, joten sadan naisviiniasiantuntijan tuomaristo on poikkeuksellinen. Suomalaisten kehittämä glögiskumppa Glöet voitti kilpailussa kultamitalin.
”Meille tuli nyt joulu etuajassa! Glöet on jo aiemmin palkittu sekä Suomessa että maailmalla, mutta kyllä tämä palkinto nousee omalla arvoasteikolla kärkeen. Arvostetun kansainvälisen kilpailun voiton myötä saimme jakelusopimuksen Englantiin ensi jouluksi.”, iloitsee Glöetiä valmistavan yrityksen toimitusjohtaja Anette Raunio.
Pohjoismaissa jo neljän viime joulun ajan valloittanut glögiskumppa Glöet hurmasi kansainvälisen tuomariston. Joulu on perinteisesti kuohuviinien suurin kulutuspiikki, johon ”Glöet – Sparkling Mulled Wine” sopii loistavasti. Tuomaristo ihmetteli, ettei kukaan ole kehittänyt jouluun sopivaa kuplivaa juomaa aiemmin.
”Glöetin kasvu on ollut nopeaa, vaikka tuote on ollut markkinoilla vasta neljä vuotta. Onhan tämä huikeaa, että olemme pystyneet pienenä suomalaisena startup-yrityksenä innovoimaan Skandinaviaan uuden tavan juhlistaa joulua eikä tämä lopu tähän. Meillä on uusi Glöet-tuote tulossa jo tämän vuoden jouluksi markkinoille.”, lupaa Anette Raunio.
Samainen suomalainen yritys on tuonut markkinoille täksi kesäksi Alkoihin myös tölkissä myytävän kuplivan rosé sangrian Gozyn.
”Se ettei meillä ei ole aiempaa kokemusta viinialasta voi olla jopa vahvuus. Se vapauttaa meidät ajattelemaan uudella tavalla. Meidän tuotekehityksemme lähtökohta ovat kuluttajista nousevat insightit, ei viinin valmistusmaa, vuosikerta tai rypälelajike.”, päättää Anette Raunio.
Lisätiedot:
Anette Raunio
Von Elk Company Oy
045 129 6661
anette.raunio@gloet.eu
Women’s Wine & Spirits Awards: https://wineawards.org/wwsa-2019-results/
Lataa mediakuvat täältä: http://www.gloet.eu/press/
Glöet kuplii vahvasti myös sosiaalisessa mediassa:
Tykkkää Glöetistä Facebookissa: https://www.facebook.com/gloetsparklingwine/
Seuraa meitä Instagramissa: https://www.instagram.com/gloetfinland/